Sukupuu [PALUU]

Nyt omat juuret ja sukututkimus ovat muotia, löysinpä minäkin osan esi-isistäni ja -äideistäni. Minun suvussani sukututkimus on erityisen vaikeaa, koska Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan kirkonkirjat ovat palaneet joskus 1900-luvun alkupuolella. Lisäksi sodaan aikana Neuvostoliitto valloitti, tuhosi ja takavarikoi Kuolismaata koskevia asiakirjoja. Kopiot kirkonkirjoista lienevät Petroskoissa. Kuolismaa oli Ilomantsin itäisiä kyliä, noin 50 km Ilomantsin kirkonkyästä itään.

Äidin suku

Äitini sukusivusto ja sukupuu ovay kadonneet netistä. Sivustolle https://www.geni.com/ ovat sukulaiset kasanneet tietoja OPEN SOURCE-konseptilla. Lisäksi sukuseuralla on Facebook-sivut.

Isän suku

Isäni suvusta ei ole netissä muuta kuin hajanaisia merkintöjä. Isoisäni isä, Miihkali toimi Kuolismaassa metsänvartijana. Hänet tunnetaan myös shamaanina, ainakin peruskoulun uskontokirjassa ja myös internetin jutuissa, joita en kuitenkaan löytänyt enää syksyllä 2009. Joku vuosi sitten esitettiin netissä metsänvartijan vala, jonka olisi lausunut Miihkali Timoskainen.
Suvussa on vaihdettu joskus sukunimeä, alkuperäinen sukunimi on luultavasti Timofeof tai Timojev. Se on sittemmin saattanut vaihtua muotoon Timoskain, ainakin kirkonkirjoisaa.  Jos tiedät tarkemmin, niin kerro minullekin. Kirjassa Möhköstä Megriin on mainittu Timoskaisia, jotka Jakunvaaraa ovat asuttaneet
1794 Micki Timofeof (onko mahdollisestiTimojev)
1814-1830 Michel Timoskain ja
1831- Nikita Timoskain ja
1880- Dimitrej Timoskainen
Jakunvaara oli Ilomantsin kylä, joka jäi sodassa Neuvostoliitolle, Karjalan autonomisen tasavallan, Venäjän Federaation alueelle.
Itse en ole sitä kirjaa lukenut, mutta seuraavan kirjan olen.
Kirjasta Ilomantsin Pogostan itäiset kylät, tekijä Teuvo Martiskainen löysin lisää tietoja suvustamme, suosittelen kirjaa Sinullekin.
Tässä on mainittu vain syntymävuodet, ei kaikkia kuolinvuosia ja nuorempia jälkeläisä puuttuu. Löysin aiheesta kertovan nettisivun, sivu tosin kertonee suvun jostain toisesta haarasta, koska nimet ja syntymäajat eivät täsmää tässä esitettämieni kanssa. (Sivu on kadonnut netistä)
Suvun kantaisä, tässä taulussa, Dimitri (Dimitrej) Jakovlev Timoskainen s. 1800, puolison nimeä ei ole mainittu.
Hänellä oli kolme lasta Nikolai, Anastasia ja Ivan
I Nikolai s. 1828, Kuolismaa, vaimonsa Agafia Lavrentieva s. 1831
    Heillä oli kuusi lasta  Konstantin, Mihail, Fedosja, Lukeria, Feodor ja Semen.
    1. Konstantin 1854-.
    2. Mihail 1858-1933, puolisonsa Maria Spiridonov. Ukkini isä Mihail eli Miihkali Timoskainen toimi metsänvartjana Kuolismaassa. Mihailin puoliso on myös saattanut suomentaa sukunimensä (ehkä tyttönimensä?).
        Heillä oli kaksi lasta  Jegor ja Ivan
            A Jegor 1894- puolisonsa Irina Semoin Martiskainen Liusvaarasta s. 1892.
                Heillä oli ainakin 8 lasta, kirjan mukaan, Pekka Petter, Lauri, Tyyne, Iida, Hannes, Martta, Aleksi, Santeri ja Sirkka.
                    a Pekka Petter 1916-1993, puolisonsa Aune Hartikainen 1921-2008 Heillä oli 7 lasta: Teuvo, Keijo, Raimo, Asko, Tuula, Marja ja Tapani.
                        a1 Teuvo s. Kuolismaassa 1943 k. 2004. Puoliso Aune o.s. Laatikainen s. 1948. Heillä on 5 lasta Jaana, Sirpa, Harri, Katja ja Tiina
                          a1I Jaana 1967-
                          a1II Sirpa 1969-
                          a1III Harri 1971-
                          a1IV Katja 1973-
                          a1V Tiina 1980-
                        a2 Keijo 1947-
                        a3 Raimo 1949-
                        a4 Asko 1952-
                        a5 Tuula 1954-
                        a6 Marja 1956-1956
                        a7 Tapani 1959- . Puoliso Mirja  1966- os. Parviainen. Heillä on kolme lasta, Valtteri, Terhi ja Tuija.
                            a7I Valtteri s. 1989
                            a7II Terhi s. 1990
                            a7III Tuija s. 1992.
                    b Lauri 1918-2010 Maanviljelijä Liperistä. Puolisonsa Arla Ikonen s. 1926. Heillä on neljä lasta, Eila, Pauli, Pirkko ja Tuomo.
                        b1 Eila 1946-
                        b2 Pauli 1948-
                        b3 Pirkko 1953-
                        b4 Tuomo 1958- . Puoliso Anja Niiranen 1964- . Heillä on kolme poikaa,, Mikko, Kimmo ja Jonne.
                              b4I Mikko 1987-
                              b4II Kimmo 1989-
                              b4III Jonne 1990-.
                    c Tyyne 1920-
                    d Iida 1922-
                    e Hannes 1924- , puolisonsa Ilta Saima Alina Asikainen,  1926-2013.
                    f Martta 1927-
                    g Aleksi 1928-2008 Aleksi oli maanviljelijä Liperistä.
                    e Santeri s. 1930, k. ennen sotia.
                    f Sirkka 1932-
            B Johannes 1897- puolisonsa Pelagea Kärki s. 1898 Suojärveltä. Ukkini nimeksi on jossain lähteissä merkitty Ivan. Ukista en muista juuri muuta kuin että hän oli minulle kiltti. Hän kuoli keuhkosyöpään 1960-luvun alkupuolella. Muuten myös minun mummoni Pelagea eli Paula kuuluu kuuluisaan sukuun. Hän on sukua säveltäjä Toivo Kärjelle. Lienee mummoni suvusta peräisin edesmenneen Isäni Pekan musikaalisuus. Ukin ja Mummon lapsia: Lyyli, Irja, Vihtori, Vilho, Pekka, Sylvi, Onni, Elma, Irma, Leena ja Liisa.
                    a Lydia eli Lyyli 1920-2002 , puolisonsa Otto Loijas 1926-1979 Lyylillä ja Otolla on yksi yhteinen tyttö, Pirjo.
                        a1 Pirjo, nykyisin Saarinen s. 1950.
                    b Irja 1922-2006, puoliso Toivo Eronen 1920-. Heidän lapsensa Keijo, Ulla, Liisa ja Voitto
                        b1 Keijo 1948-
                        b2 Liisa 1949-. Puolisonsa Raimo Tammi.
                        b3 Ulla 1949- Ullan puoliso Juhani Piitulainen kuoli v. 2001. Heillä on yksi poika Jari 1982-.
                        b4 Voitto 1952-2006
                    c Viktor eli Vihtori 1926-1985 puolisonsa Salme os. Tolvanen 1922-1998 Heillä oli yhdeksän lasta; Heikki, Pentti, Veijo, Keijo/Matti, Auni, Marja, Reijo, Juha ja Jari.
                         c1 Heikki 1951-. Puolisonsa Camilla. Heillä on kolme lasta: Annika, Tanja ja Linda.
                         c2 Pentti 1952-1953
                         c3 Veijo 1954-1996
                         c4 Keijo Matti 1955-2006. Matilla on kolme lasta: Jukka, Jouni ja Veli.Matti.
                         c6 Auni  1957-. Aunilla on kolme lasta: Hanne, Dianna ja Heikki.
                         c6 Marja 1958-1959
                         c7 Reijo 1960-1960
                         c8 Juha 1962-, puolisonsa Päivi, s. 1959. Heillä on kolme lasta: Mika, Mari ja Minna
                              c8I Mika 1985-
                              c8II Mari 1988-. Marilla on yksi poika Miko 2008-.
                              c8III Minna 1991-
                         c9 Jari  1965-
                    d Vilho 1927-1968 puolisonsa Aini Maksimainen 1935- Ilomantsin Kakonahossa. Heillä on kuusi lasta: Sirpa, Seija, Asko, Jouko, Leo ja Ossi.
                        d1 Sirpa 1955- Puolisonsa Veikko Ahonen 1947-. Heidän lapsensa Kati.
                        d2 Seija 1957- Puolisonsa 1. Aarne Ikonen 2. Keijo Maksimainen. Poikansa Marko.
                        d3 Asko 1958- Puolisonsa Kirsi Maksimainen 1971-.  Heillä on kolme lasta: Jonna, Sanna ja Sami..
                        d4 Jouko 1961-.  Puolisonsa Eeva Eronen 1964-. Heidän lapsensa Jarkko ja Niina.
                        d5 Leo 1964-. Puolisonsa Raija Reijonen 1964-. Heidän lapsensa Sirja ja Sauli.
                        d6 Ossi 1965-. Puolisonsa Tarja Koponen 1965-. Heidän lapsensa Mauri ja Laura.
                    e Pekka 1930-2007 puolisonsa Martta Nissinen kotoisin Tuupovaarasta asuu nyt Rääkkylässä. Isälläni ja Äidilläni oli kaksi lasta Kai ja Eija
                        e1 Kai Antero s. 1957 asuu Rääkkylässä.
                        e2 Eija Irene 1958-2001 Eijalla on 4 lasta: Piia, Jesse, Jussi-Pekka ja Pauliina. Eijan lasten sukunimet ovat Salorinne.
                            e2I Piia 1975- asuu Helsingissä. Piialla ja Joni Seesteellä s. 1974 on yksi yhteinen tyttö, Oona, s. 1996.
                            e2II Jesse s. 1978 Joensuussa
                            e2III Jussi-Pekka Joensuussa
                            e2IV Pauliina s. 1994. 
                    f Sylvi 1931-2008 Puolisonsa Einari Stenberg 1927-1977 Turun ja Porin Läänistä. Heidän lapsensa  Veijo, Juhani, Vesa, Marko ja Mika.
                        f1 Veijo 1952
                        f2 Veli Juhani eli Jussi 1955-1994. Hänen vaimonsa Erja Karlin , Lapset Marianne, Tomi ja Timo Sakari.
                        f3 Vesa 1960- Vesalla on yksi tyttö, Tiina, ensimmäisestä avioliitosta Tuula Vauhkosen kanssa. Vesan toinen puoliso Riitta os. Remander s. 1960.
                        f4 Marko 1969-
                        f5 Mika 1969-
                    g Onni 1934-2015
                    h Elma 1935- ja puolisonsa Kalevi Penttinen 1930-2017 Ilomantsista. Elman ja Kalevin lapset Urpo, Satu, Kimmo, Taru, Sari ja Jari
                        h1 Urpo 1956- Asuu Tampereella
                        h2 Satu 1957- Tohmajärvellä
                        h3 Kimmo 1959- Kiteellä
                        h4 Taru 1962- Lapissa
                        h5 Sari 1966- Asuu nykyään Uudellamaalla. Hän on Suomen ensimmäinen Geofysiikan naistohtori.
                        h6 Jari 1967- Opettaja Saarijärvellä
                    i Irma 1938-2013 Irmalla Ruotsissa tyttö, Ritva.
                        i1  Ritva 1964- Puoliso Mikael Girau. Heidän lapsensa Natalia s. 1988 ja Gristoffer s. 1990.
                    j Leena 1944-2015 Ruotsissa . Leenalla on kaksi lasta Markku ja Teija Korhonen.
                        j1 Markku 1963-2024
                        j2 Teija 1966- Puoliso Nalle Eldås. Teijalla on yksi lapsi, Hannah.
                    k Liisa  1944-  Puoliso Kauko Jumpponen. Liisalla ja Kaukolla on kaksi lasta Pirjo ja Mika.
                        k1 Pirjo 1964- Pirjolla on lapsi, Jenna 1985-
                        k2  Mika 1968- Mikan lapset Sini 1991- ja Kiia.1995-.
    3. Fedosja 1860-
    4. Lukeria 1865-
    5. Feodor 1870-
    6. Semen 1875-
II Anastasia 1840-1920, miehensä Nikita Davidov Timoskainen 1826-1896
III Ivan s. 1843, vaimonsa Darja Ivanova Palviainen 1843
    Heillä oli kolme lasta Anna, Marija ja Ivan
    1. Anna 1861-
    2. Marija 1869-
    3. Ivan 1870-

Sukututkimus olisi hauskaa, mutta se vaatii työtä ja arkistojen kahlaamista.
28.03.2024 Kai Timoskainen Rääkkylä. Kirjoita palautetta, korjaan mieleläni puutteellisuuksia/virheitä. Jos haluat poistaa omat tietosi, niin kerro minulle! Jos Sinulla on esi-isiemme tai äitiemme, setiemme, enojemme, tätiemme (tai oma-) valokuvia, lähetä ne jpeg tai muussa internettiin sopivassa kuvaformaatissa minulle. Sähköpostini on: minunetunimeni.minunsukunimeni@iki.fi, kirjeitse osoite Kisatie 7, 82300 Rääkkylä ja puhelimitse työ: 013-314900 ja 050-5201128. Email: etunimi.sukunumi(miuku)iki.fi kirjoita selaimeesi: www.iki.fi/kaitim, klikkaa linkkiä "Sukututkimusta".